Jouluna oman onnensa sepäksi?

Joulupukki, tuo jouluaaton hohdokas valkoparta on aiheuttanut suurimmalle osalle ensimmäisen ison pettymyksen. Joskus vaan havahduimme, että kysymys ei ollutkaan hyväntahtoisesta, punanuttulelutehtaan johtajasta vaan vanhempiemme ostamia lahjoja jakelevasta naapurin 2105-Ladalla ajelevasta karvahattuisesta vanhasta pojasta.
Tämän unelmakolarin jälkeen on sitten tullut enemmän elämää heiluttavia pettymyksiä. Ihmiset, rakenteet ja olosuhteet, joihin olimme luottaneet ovat rikkoutuneet tai muuten osoittautuneet toisenlaisiksi kuin olimme luulleet. Joskus näiden seurauksena unohdamme tietoisesti tai tiedostamatta sen, että elämä on suurempi kokonaisuus kuin se minkä kykenemme yhdessä hetkessä hahmottamaan ja jätämme itsemme kuin ajelehtimaan.
Joku on väittänyt, että jokainen on oman onnensa seppä. Väite lienee pitkälle totta mutta kaikissa elämäntilanteissa se ei ole kovinkaan rohkaiseva. Tiedämme, ettei pettymyksiin kannata jäädä. Tiedämme myös sen, ettei masentaville, syyllistäville ja kiusaaville puheille kannata antaa valtaa. Mutta minkäs teet? Tiedämme, että elämä voi sisältää ja tarjota enemmän, mutta voimaa nousta ja lähteä liikkeelle ei tunnu löytyvät, ei sitten mistään.

Joulu ja uusivuosi tuovat meille useimmille vapaata, ja mahdollisuuksia niin karpata kuin skarpata. Hössöttämistä ja kinkun syöntiä enemmän kannattaa panostaa lepäämiseen. Lepo on usein ensimmäinen ja tärkein askel oman onnensa sepäksi aikovalla. Jos levon pystyy yhdistämään Jumalan läsnäoloon, niin mahdollisuudet päästä pettymyksistä paranevat. Jumalan läsnäolo työstää ihmistä aina oikeaa suuntaan. Erään Raamatun henkilön sanat antavat tästä erinomaisen kuvan: "Älkää iloitko, minun viholliseni, minusta: jos minä olen langennut, niin minä nousen; jos istun pimeydessä, on Herra minun valkeuteni." (Miika 6:8). Tällaista asennetta kannattaa etsiä ja odottaa Jumalan läsnäolosta tänäkin jouluna.
Kukaan ei voi olla oman onnensa seppä yksinään. Tarvitsemme Jumalaa, tarvitsemme toisia ihmisiä ja joskus jopa ammattiauttajaa. Rohkaisen sinua etsimään levon ja Jumalan läsnäolon yhdistelmää sekä tarttumaan haasteisiin, harrastuksiin ja ihmisiin jotka nostavat, vievät eteenpäin ja rytmittävät elämääsi uudella tavalla. Aloita joulun todellisesta päähenkilöstä. Jeesus ei ole feikki vaan välimies ihmisen ja Jumalan välillä - sinun henkilökohtainen auttajasi ja johdattajasi - jos tahdot!

Siunattua joulua ja onnellisempaa uutta vuotta 2013!

Hyvää ruokaa riittävästi, kiitos

Veljeni oli ehkä kymmenen vanha kun hän ison veljensä avustuksella sai lemmikikseen variksenpojan. Kauniina alkukesän päivänä hän syötti jatkuvasti suu auki ruokaa vaativaa varistaan vetisellä pullamössöllä. Kuinkas ollakaan paikalle sattui mainittu isoveli, joka neuvoi antamaan ruokaa niin paljon kun varis vaan haluaa. Niinpä mössövelli syötettiin viimeistä pisaraa myöden lintuparalle. Jos ruokintaohje ei ollut hyvä, niin ei ollut toiminta sen jälkeenkään. Viisaamman ja isomman oikeudella vanhin veljeni otti linnun käsiinsä ja tempaisi varisparan kaksin käsin jalkojensa välistä korkealle ilmaan sanoen että nyt sitten lentämään. Ja voi sitä itkua mikä syntyi tästä matemaattisestikin mahdottomasta yhtälöstä. Linnun heikko lentokyky suhteessa sen kasvaneeseen massaan ja maanvetovoimaan aiheutti sotkuisen alas putoamisen ja traagisen kuoleman.

Tämä dramaattinen lapsuusmuisto tuli mieleeni pohtiessani sitä mediatulvaa, joka vyöryy vastustamattomasti elämäämme kaikista mahdollisista välineistä. Mietin miten paljon oikein pystymme vastaanottamaan tätä kaikkea. Eritoten kun niin raskaan sarjan uutisien kuin kevyempien hömppäkanavien kärjet ovat lähes kokonaan ikävissä, pelkoa ja jopa ahdistusta aiheuttavissa uutisissa. Vastaanottokyvyn ohella mietityttää myös se, miten tällainen mediamössön yliannostus vaikuttaa meidän toiminnalliseen "lentokykyymme" elämän arjessa. Kysymys on omasta, läheistemme ja lopulta koko yhteiskunnan hyvinvoinnista.

Tämän kaiken lopputuloksena tulin siihen tulokseen, että haastan meitä arvioimaan ja muuttamaan mediaruokailutottumuksiamme. Meidän ei ole pakko jatkuvasti suu auki medianmössövellin suuntaan. Voimme valita mitä syömme ja kuinka paljon. Viisaiden ihmiset opetukset sielunhoidosta ja terapiasta sekä omat kokemuksetkin kiteytyvät tässäkin asiassa vanhaan sanontaan "olet mitä syöt". Ikävät uutiset ja mediavälineet kyllä odottavat, ja väitän että pienemmilläkin annoksilla pärjää ja voi jopa paremmin. Vastaavasti voimme ravita itseämme enemmän esimerkiksi liikunnan, levon, seurakuntayhteyden, taiteen, kirjallisuuden, ystävien, hyvien harrastusten ja tekojen tekemisen ravinnolla. Samalla on varmaa että myös ulospäin levittämämme vaikutus muuttuu positiivisemmaksi.

Yksi hyvä linja arvioida ja kehittää omia ruokailutottumuksia voi löytyä vanhemmilta ihmisiltä tai jo edesmenneiltä. Ainakin minun läheltä löytyy useita, joiden henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin hoitamisesta kannattaisi ottaa enemmän mallia. Esimerkiksi edesmennyt tätini ammensi pääasiallisen ravintonsa sisäiseen hyvinvointiinsa ja poikkeuksellisen kiitolliseen elämänasenteeseensa Raamatusta ja Jumalan kanssa kahden olemisesta. Toisaalta myös luonto ja sen tarjoama hiljaisuus on - ja on ollut - monille paikka purkaa sisäistä kuormaa ja latautua arjen haasteisiin.

Hiljaisissa ravintoarvioissani tein jo oman välitilinpäätöksen. Haluan irrottautua negatiivisesti varautuneesta mediasta ja muuttaa tottumuksieni painopistettä siihen suuntaan, josta itsellä ja läheisillänikin on parhaat kokemukset. Käytännössä se tarkoittaa vähemmän internettiä, enemmän Jumalan läsnäoloa, liikuntaa, lepoa ja ystäviä.

Mitä sinä aiot tehdä elämäsi ravintosisällön suhteen, saatko hyvää ruokaa riittävästi?

Arvioi ja tee, vaikka pieniäkin, tarkennuksia ruokailutottumuksiisi. Jos tuntuu hankalalta pyydä apua, ihmisiltä tai Jumalalta. Uskon ja tiedän, se toimii!

Anteeksiantamuksen voima

Viime viikolla puhuimme miten voimme oppia virheistä mutta myös hyvistä ja onnistuneista valinnoistamme. Esimerkkinä käytin Raamatun kertomusta tuhlaajapojasta. Aihe oli sen verran herkullinen, että jatkan vielä muutamalla ajatuksella siitä.

Kuka oli kertomuksemme päähenkilö? Koska kertomus tunnetaan nimellä tuhlaajapoikakertomus on yleisin väite, että kertomuksen päähenkilö on tämä tuhlaajapoika. Näin ei kuitenkaan ole. Viimeksi asian vahvisti minulle juutalaiseen kulttuuriin paneutunut kansan raamattuseuran työntekijä Ilkka Puhakka. Kertomuksen päähenkilö ei myöskään ollut kotiin jäänyt, näennäisesti isää miellyttävä ja lopulta perin katkera velipoika, joka seurasi kulmien alta velimiehensä paluun kunniaksi järjestettyjä pippaloita.

Kuten jo arvaatte, kertomuksen ehdoton päähenkilö on isä siitäkin huolimatta, että hänen toimintansa aiheutti valtavaa hämmenystä. Isä nimittäin rikkoi räikeällä ja häpeällisellä tavalla kaikkia mahdollisia käsityksiä ja periaatteita, joita juutalainen kulttuuri oli määritellyt isän asemasta ja suhteesta poikaan. Isä antoi pojalle vapaan tahdon, jolla poika sitten rikkoi isäänsä vastaan. Kaiken lisäksi isä oli valmis vielä antamaan hänelle kaiken anteeksi, ottamaan hänet takaisin yhteyteensä ja jopa tunnustamaan hänet edelleen lapsekseen.

Kertomuksen suurin opetus ei sisällykään siis tuhlaajapoikaan vaan isän rakkauteen ja anteeksiantamukseen. Kun elämässäsi tulee vastoinkäymisiä, vääriä valintoja sekä epäonnistumisia niin silloin on äärimmäisen tärkeä ja arvokasta muistaa, että rakkauden ja anteeksiantamuksen sanoma ja niiden kokeminen voittaa raskaimmatkin epäonnistumisen kokemukset ja auttaa pääsemään niistä eteenpäin.

Rakkautta, anteeksiantamusta ja hyväksytyksi tulemista voi kokea läheisimmiltä ihmisiltä mutta konkreettisesti myös taivaalliselta isältä, josta alkuperäinen kertomus ensisijaisesti meitä muistuttaa.

Erinomaista keskiviikkopäivää teille jokaiselle!

Opi onnistumisista

Hyvää huomenta!

Oletko kuullut väitteen ”virheistä oppii”?

Niin minäkin, ja tuo pitää varmasti paikkaansa. Johtajuuskoulutuksen yksi periaatteista on jopa rohkaista virheisiin ja tietysti niistä oppimisiin. Periaate istuu kuin hansikas etenkin suomalaiseen johtamiskulttuuriin – me kun olemme useidenkin tutkimusten valossa erinomaisen innokkaita keskittymään virheisiin.

Tänä aamuna haluan kuitenkin herättää kysymyksen mistä muusta voi oppia?

Otan avuksi Raamatun. Muistatte varmaankin kaikki kertomuksen tuhlaajapojasta. Kaveri otti isältään ennakkoperinnön ja pisti niin sanotusti haisemaan. Jossain vaiheessa kun kaikki oli mennyt ja elämä oli heittänyt pojan katuojaan, Raamattu kertoo, että hän muisti miten hyvin kaikki oli isän kodissa - ja niin hän teki päätöksen palata.

Oppimisprosessin painotus ei olekaan virheessä vaan siinä miten kaikki oli ennen virheellistä valintaa. Toisaalla Raamatussa on tähän liittyvä upea kohta, jossa rohkaistaan virheen tehnyttä muistamaan mistä on langennut ja tavoittelemaan sitä olotilaa. On mielenkiintoista huomata, ettei tässäkään kehoteta muistelemaan sitä mihin on langennut vaan mistä.

Elämä on haasteellinen laji, jossa jokainen tekee virheitä – isoja ja pieniä. Virheistä kannattaa oppia eikä niihin kannata jäädä. Oppimisen kannalta on tärkeää kiinnittää enemmän huomiota myös hyviin asioihin ja onnistuneisiin valintoihin. Mietippä seuraavan kymmen sekunnin aikana kolme asiaa, jotka sinulla on nyt hyvin tai valintoja joihin olet tyytyväinen.

....

Hienoa. Toivon, että sieltä löytyi terveyttä, turvallisuutta, tärkeitä ihmisiä, jumala-suhdetta, hienoja harrastuksia ja upeita kokemuksia. Pidä näistä kiinni ja tavoittele lisää tämänkaltaista. Jos johonkin myönteiseen asiaan elämässä on ote kadonnut pyri uudestaan sitä kohden.

Tuhlaajapoika kertomus päättyi hyvin. Itseasiassa paremmin kuin paluumatkalle lähtenyt poika osasi edes ajatella. Näin käyköön myös sinulle.

Mukavaa päivänjatkoa kaikille!

Ystävyyttä tuhkakeskiviikkona

Hyvää huomenta!

Tänään on tuhkakeskiviikko. Päivä on yksi läntisen kristikunnan merkkipäivistä, joka käynnistää pääsiäiseen valmistavan paaston ja katumuksen ajan. Tuhka-liite viittaa Raamatussa esiintyvään tuhkan sirotteluun, jota tehtiin katumuksen ja parannuksen teon merkkinä. Tuhkakeskiviikosta on Pääsiäiseen 40 päivää.

Viime viikolla vietimme ystävänpäivää. Mielestäni tämä päivä on niin tärkeä, että sitä tulisi viettää vähintään kerran kuukaudessa. Ystävyyteen panostaminen on tärkeä osa meidän jaksamistamme ja henkistä hyvinvointiamme.

Poimin seuraavan kertomuksen ystävyydestä ystäväni facebook-sivulta.

LUOTTAMUKSEN ARVOINEN YSTÄVÄ

Ensimmäisessä maailmansodassa eräs englantilaissotilas katsoi kauhistuneena miten hänen elinikäinen ystävänsä kaatui hyökkäyksessä konekiväärituleen. Joukkue joutui perääntymään. Sotilas pyysi luutnantilta, että hän saisi hakea ystävänsä pois ”ei-kenenkään-maalta”. Luutnantti antoi luvan, mutta lisäsi: ”Se tuskin kannattaa. Kaverisi on luultavasti jo kuollut, ja saatat itsekin kuolla turhan takia.”
Sotilas ei välittänyt varoituksista ja kuin ihmeen kaupalla hän pääsi kaverinsa luokse, nosti tämän harteilleen ja haavoittui itsekin kompuroidessaan takaisin. Luutnantti auttoi heidät turvaan ja totesi samalla, että sotilaan ystävä oli kuollut.
- Otan osaa. Mutta minähän sanoin että se ei kannata. Ystäväsi on kuollut ja sinä olet vakavasti haavoittunut.
- Kyllä se kannatti, sotilas vastasi.
- Miten niin kannatti?, luutnantti ihmetteli.
- Kyllä se oli sen arvoista, sotilas toisti.
- Kun pääsin ystäväni luokse, hän oli vielä hengissä ja sanoi: ”Jim, minä tiesin että sinä et jättäisi.”

Liittäisin tämän kertomuksen tuhkakeskiviikon sanomaan katumuksesta ja parannuksen tekemisestä. Haastan meitä arvioimaan ystävyyssuhteidemme merkitystä ja sitä miten niitä hoidamme. 

Arviointi on tärkeä käynnistää vaikka kysymyksellä millainen ystävä minä olen?  Jospa tuhkakeskiviikko voisi näin käytännöllisellä tavalla tulla meitä lähelle ja tukea meitä tarkistamaan suhdettamme ei vain Jumalaan vaan myös lähimmäisiimme.

Ystävällistä päivää jokaiselle!